Syrkkipoikasia odotellaan. Ensi yönä pitäisi syntyä poikasia yhdistelmästä
lk karamelli Pikkumökin Jummijammi. <3 pk rs seepianharmaa At The World's End
Odotettavissa ensisijaisesti rs seepianharmaata ja ruostetta.
Sukutaulujen perusteella voi tulla myös suklaata, hopeasuklaata, karamellia ja rs luonnonvalkoista.
Osa todennäköisesti pitkäkarvaisia.
*********************
Hiiririntamallakin tenavia odotettavissa, heinäkuun alkupuolella.
Isukkiehdokas lks himalayan
naaraat lk black/tan läntti
lk tricolor
keskiviikko 25. kesäkuuta 2014
Laikkukilppariyritelmiä
No niin, nyt tässä kahden laikkukilpparipoikueen jälkeen voin todeta, että ei mikään kovin helppo väri-kuvio-yhdistelmä.
Yhdistin ensin pk musta-keltainen laikukas uroksen ja suklaa kilpikonna naaraan.
Tuloksena oli kyllä laikukkaita kilpparinaaraita, mutta hyvin mitättömillä keltaisilla laikuilla varustettuja. Voi olla että valkoiset laikut ja kilpparilaikut asettuu suurelta osin päällekkäin, jolloin keltaiset tavallaan peittyy valkoisen alle. Kymmenpäisessä poikueessa oli kolme vkkk naarasta; musta, rex suklaa ja karamelli (?). Jätin musta vkkk ja rex suklaa vkkk:n niistä kotiin, ja niitten lisäksi ihanan suklaa-keltaisen naaraan.
Myin kuitenkin myöhemmin vielä sen suklaan pois.
![]() |
| Musta vkkk (laikukas) JENI |
![]() |
| Suklaa-keltainen LIIRA, rex suklaa vkkk (laikukas) RANDI ja musta kk FRANGI |
![]() |
| Vas. alhaalla uros, muut naaraita. Kaikki kolme rexejä. |
Jatkossa on nyt hiukan auki, että jatkanko yrityksiä laikukkaitten valkokirjokilppareitten parissa, vai pyrinkö ei-keltaisiin laikukkaisiin ja keltaisten osalta valkonauhaisiin. Ei sillä että ne nauhatkaan helppoja olisi mutta...
Aika näyttää.
torstai 27. helmikuuta 2014
Laikkupoikue
No niin, kuten tuolla syystalvella jo suunnittelin, niin pikkuhiljaa olisi tarkoitus alkaa kasvattamaan laikukkaita hamsuja mustan ja suklaan perusvärisenä. Ja jos onni potkii, niin myös valkokirjokilpparina.
Tämän projektin onneksi tarjoutui talvella mahdollisuus saada keltainen laikukas uros, joka sopi suunnitelmiin kuin nakutettu. Nelson tuli Tanskasta asti, ja on todella komea ja kiltti poika.
Kuten kuvasta näkyy, poika on pitkis, mikä on harvinainen ilmestys meitsin hamsulassa. Nelson nappasi viikko sitten Limingan petshowssa PLH2-sijan <3
Alunperin laskeskelin että käytän Nelsonia Kertulle ja mahdollisesti Pampulan poikueesta kotiin jäävälle naaraalle.
Mutta koska Pampulan poikue ei loppuviimein vastannut lainkaan odotuksiani (vain yksi kilpparinaaras ja sekin ilman nauhaa) niin päätin astuttaa Pampulan uudelleen, ja nyt Nelsonilla.
Poikue on sinänsä tosi hieno ja kaikki kymmenen nassikkaa on potran näköisiä, mutta tässä vaiheessa näyttää siltä että siellä on TAAS vain yksi kilppari ja jälleen musta kk eli sitä valkokirjokilpparia EI VAAN SYNNY.
No olen kuitenkin aika innoissaan tästä poikueesta, koska puolet (viisi) on laikukkaita, ja niistä yksi on rex suklaa laikukas <3. Mietinkin tänään että onkohan Suomessa yhtään suklaa laikukasta? Ei oo ainakaan tullut missään vastaan , on toki voinut olla joskun ennen omaa hamsuharrastusaikakautta, koska eihän nämä dominant spot-laikukkaat mikään uutuus juttu suinkaan ole. Suklaa värin esiintymisestä en osaa sanoa, että miten kauan niitä on ollut Suomessa?
Poikueen perusteella Nelson saattaa olla musta-keltainen laikukas, mutta varmistunee vielä kun poikaset kasvaa ja värit selkiintyy.
Tässä vielä tytsy joka jäi kotiin Pampulan edellisestä poikueesta, lk suklaa vn Tähdenlento

Tulokkaita
Vähän esittelyä uusista tulokkaista:
lk seepianharmaa naaras Sateenkaaren Sadetanssi
Tämä neito saapui Sateenkaaren hamsulasta.
Sen isänisänemo on edesmennyt hamsterini Öiden Prinsessa eli Pulmu, josta alkoi aikoinaan hopeanharmaiden parissa puuhasteluni.
Omat yritykset hopeanharmaitten poikueitten aikaansaamiseksi ovat olleet aika tuloksettomia, mutta nyt viimein sain suvusta uuden tulokkaan kun sijoituspoika Prinssi kävi Satun hamsulassa sulhastelemassa.
************************
lk musta naaras Ceres eli Kerttu
Kerttu tuli Oulaisista Elinan hamsulasta. Kerttu on kasvattamani pk suklaa Masyafin tytär. Emo on Elinan oma kasvatti soopeli Möhköfantti.
Aivan ihana sylilöllykkä, huomaa että Elina ja Elinan reippaat hamsterinhoitajapojat on todella lellineet hamsuvauvoja <3
*********************************
Pk rs seepianharmaa At The World's End
Tinjan kasvatti, tuli kaukaa Lahdesta saakka, vaihtarina Tytin poikaseen. Toivon mukaan hopeanharmaitten kasvatus tästä vielä saa tuulta purjeisiin, tämä typykkä ainakin vaikuttaa lupaavalta.
***************************************
Ja hiiripuolen tulokas välillä, Even hiirulasta sain tämän pirtsakan tricolor-värisen Primadonna hiirulaisen.
Nähtäväksi jää tuleeko tälle poikue jossain vaiheessa vai toimiiko kauniina maskottihiirenä (toisin sanoen tricolorin periytyminen on vielä sen verran pimennossa että täytyy hiukan selvittää mitä näitten kasvattaminen vaatii)

lauantai 21. joulukuuta 2013
Naperokuvia
Piti muuttaa pesueen asuinpaikka hamsuhuoneesta takkahuoneeseen, ettei tarvi itse viettää joulunpyhiä hamsuhuoneessa. Sen verran iso kööri näitä (13) että käsittelyssä riittää puuhaa.
maanantai 2. joulukuuta 2013
Pampulan 13 naperoa
No niin sitten on vuorostaan hivenen isompi poikue pesässä.
Edellinen pesue käsitti kokonaista neljä poikasta, nyt pantiin paremmaksi kolmellatoista pirpanalla.
No kilpparipoikueesta toivookin hitusen isompaa, että tulisi niitä kilppareitakin valittavaksi asti, mutta tällä kertaa sen suhteen näytti käyneen huono tuuri. Näin viikon iässä vasta yksi näyttää selkeästi kilpikonnakuvioiselta, ja sekin tietenkin ilman valkoista nauhaa.
Rexejäkin on odotetusti joukossa, alustava värijakautuma olisi seuraavanlainen:
-musta kk
-musta vn
-musta vn
-musta
-musta
-musta
-rex musta
-rex musta
-rex suklaa
-(rex) suklaa vn
-suklaa vn
-rex suklaa-keltainen (tai karamellisotku)
-suklaa-keltainen vn (tai karamellisotku)
.

maanantai 25. marraskuuta 2013
Kilpparivauvoja
Toissayönä hamsulan vanhin asukki, Mustikkamaan Paraabeli alias Aapeli, nukkui pois.
Aapelin suku jatkuu kolmen poikueen kautta, ensimmäinen poikue syntyi Janetan hamsulassa Helsingissä, toinen täällä kotona ja kolmas Sateenkaaren hamsulassa Oulunsalossa.
Minulle jäi Aapelin poika Sateenkaaren Jekkunen ja sen tytär Musca.
****************************************************************************
Mutta kuolemaa seuraa uusi elämä.
Viime yönä on syntynyt hartaasti odottamani poikue, isä on Tupla (lk musta vn, aaBbPpBabarxRx) ja emo on oma kasvattini Parrakas Nainen eli Pampula (lk suklaa kk, aabbTotorxRx)
Asiaan vihkiytyneille värien perässä olevat litaniat kertovat että isukki kantaa puna- ja ruskeasilmäisyyttä sekä rexiä ja emo kantaa rexiä.
Poikueeseen on siis odotettavissa seuraavia värejä: musta, musta valkonauhainen, suklaa, suklaa valkonauhainen, naaraita musta kk, musta vkkk, suklaa kk, suklaa vkkk sekä uroksia musta-keltainen, mu-ke vn, suklaa-keltainen ja su-ke vn. Todennäköisimmin kaikki lyhytkarvaisina ja osa rexinä eli kiharakarvaisena.
Aapelin suku jatkuu kolmen poikueen kautta, ensimmäinen poikue syntyi Janetan hamsulassa Helsingissä, toinen täällä kotona ja kolmas Sateenkaaren hamsulassa Oulunsalossa.
Minulle jäi Aapelin poika Sateenkaaren Jekkunen ja sen tytär Musca.
![]() |
| Aapeli piilosilla |
![]() |
| Tytär Michil Geot Gateunde "Miisu" |
![]() |
| Sateenkaaren Jekkunen eli Anselmi |
![]() |
| Musca |
Mutta kuolemaa seuraa uusi elämä.
Viime yönä on syntynyt hartaasti odottamani poikue, isä on Tupla (lk musta vn, aaBbPpBabarxRx) ja emo on oma kasvattini Parrakas Nainen eli Pampula (lk suklaa kk, aabbTotorxRx)
Asiaan vihkiytyneille värien perässä olevat litaniat kertovat että isukki kantaa puna- ja ruskeasilmäisyyttä sekä rexiä ja emo kantaa rexiä.
Poikueeseen on siis odotettavissa seuraavia värejä: musta, musta valkonauhainen, suklaa, suklaa valkonauhainen, naaraita musta kk, musta vkkk, suklaa kk, suklaa vkkk sekä uroksia musta-keltainen, mu-ke vn, suklaa-keltainen ja su-ke vn. Todennäköisimmin kaikki lyhytkarvaisina ja osa rexinä eli kiharakarvaisena.
![]() |
| Pampula |
![]() |
| Tupla |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)